Mainos

Turkulaistalon pihalta löytyi räjähteitä

Turkulaisen talon pihamaalta löytyi tänä aamuna räjähteitä. Poliisi eristi talon lähiympäristön noin kolmeksi tunniksi ja poisti räjähdysaineet. Toistaiseksi ei ole mitään selkoa siitä, kuka ne oli tuonut pihalle ja mistä syystä. Hälytyksen poliisille teki talon asukas.

- Saimme noin kahdeksan aikaan aamulla tiedon, että pihalla on epämääräisiä esineitä, jotka vaikuttavat räjähteiltä, kertoi apulaispoliisipäällikkö Kari Puolitaival.

Räjähteet olivat Vähä-Heikkilän kaupunginosassa sijaitsevan omakotityyppisen talon pihalla. Puolitaival ei tässä vaiheessa kerro, minkälaisista räjähdysaineista oli kysymys.

Poliisi eristi aamupäivän ajaksi talon lähiseudun noin sadan metrin säteeltä. Noin kello 11 räjähteet oli saatu poistetuksi ja eristys voitiin purkaa.

Varhain iltapäivällä tapauksen poliisitutkinta oli alkuvaiheessaan.

-Teknistä tutkintaa jatketaan ja asukkaan kanssa keskustellaan, sanoi Puolitaival.

Talon asukas ei Puolitaipaleen mukaan kuulu mihinkään etniseen vähemmistöön.

Turun poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä tapauksen selvittämiseksi. Puhelinnumero on 02-2815150.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.