Mainos

Turmarekan nosto sulkee valtatie 7:n

Tutkintalautakunta ryhtyy selvittämään eilisen, kahden ihmisen hengen vaatineen onnettomuuden syytä.

Valtatie 7 joudutaan sulkemaan Pyhtäällä venäläisrekan ja linja-auton törmäyspaikalla uudestaan tänään puoliltapäivin. Tuolloin aloitetaan rekan nosto.

Heittelehtimään lähteneen venäläisrekan ja suomalaisen linja-auton eilisen törmäyksen seurauksena rekka suistui ojaan ja törmäsi kiveen.

Onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä ja seitsemän loukkaantui. Kaikki uhrit olivat bussissa. Kotkan poliisi ei illalla esittänyt arvioita siitä, miksi rekka lähti heittelehtimään. Tutkintalautakunta ryhtyy selvittämään asiaa.

SKAL: Venäläiset mukaan ylläpitoon

Suomen kuljetus- ja logistiikka ry:n mukaan venäläiset pitäisi saada mukaan teiden ylläpidon rahoitukseen. Toimitusjohtaja Seppo Sainio perustelee ajatusta venäläisliikenteen voimakkaalla lisääntymisellä Suomen teillä.

Sainio korosti MTV3:n uutisille lisäksi teiden talvikunnossapidon ja liukkauden torjunnan tärkeyttä. Siihen pitäisi Sainion satsata huomattavasti nykyistä enemmän.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.