Mainos

Turvallisesti joulunviettoon – vältä näitä teitä

Joulun menoliikenteessä on parasta pitää pää kylmänä – ainakin niillä kuudella pahamaineisella tiellä, joilla viime vuonna kolaroitiin joulunpyhien aikaan.

Yhteensä viime vuonna sattui Tieliikennekeskuksen mukaan kolmetoista onnettomuutta 23.–26. joulukuuta. Ne tapahtuivat ykköstiellä Lohjan kohdalla, kolmostiellä Pirkkalassa ja Riihimäellä, tiellä 12 Tampereen ja Hauhon välillä, tiellä 7 Porvoossa, tiellä 9 Kylmäkoskella sekä tiellä 148 Sipoossa.

Poliisin tietojen mukaan suurimmat onnettomuuskeskittymät vuosina 2005–2010 aatonaattona ja tapaninpäivänä ovat osuneet etelässä Kehä ykköselle, kolmostielle Riihimäen suuntaan ja nelostielle Mäntsälän suuntaan. Onnettomuuksia on sattunut perinteisesti myös Tampereen kohdalla kolmos- ja ysitien risteyskohdassa.

Pääkaupunkiseudun jälkeen synkintä onnettomuustilastoissa on Oulun seudulla nelostien ja tie 8:n yhtymäkohdassa Kempeleen ja Haukiputaan välissä.

– Sinne keskittyy paljon liikennettä, kun pohjoiseen menevä liikenne kohtaa paikallisliikenteen, joka on myös ohjattu ohitustielle, sanoo ylikonstaapeli Teemu Äikäs Liikkuvasta poliisista.

Jyväskylässä nelostiellä pohjoiseen mentäessä on myös rytissyt usein, samoin Mikkelissä Kouvolan suunnasta tultaessa.

– Yleisesti ottaen voi sanoa, että onnettomuuksia on paljon kaupunkien ympäristöissä valtateiden liittymäkohdissa, Äikäs sanoo.

Synkin onnettomuus tapahtui viime vuonna tapaninpäivänä, kun kaksi ihmistä kuoli liikenneturmassa Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla henkilöauton ja pakettiauton törmäyksessä.

Koko joulukuun aikana kuoli viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan Uudellamaalla kaksi ihmistä ja loukkaantui 139. Muita surmanpaikkoja olivat Pohjois-Pohjanmaa, jossa kuoli kaksi ja loukkaantui 46, sekä Varsinais-Suomi, jossa kuoli yksi ja loukkaantui 44. Satakunnassa kuoli peräti kolme ihmistä, mutta loukkaantuneiden määrä jäi 21:een.

Yhteensä liikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna Liikenneturvan mukaan 19 ihmistä, mikä on hieman vähemmän kuin vuosien 2007–2009 keskiarvo, 22 kuollutta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.