Mainos

Turvallisuusala kasvaa ripeästi

Turvallisuusala kasvaa tuplavauhtia muuhun talouteen verrattuna. Suomessa työskentelee kaikkiaan noin 8000 vartijaa. Vartijoiden määrä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.

Nopeasti kasvava turvallisuusala kärsii työvoimapulasta. Ripeä kasvu johtuu kysynnän lisääntymisestä, alan keskittymisestä ja vartijoiden työnkuvan laajenemisesta. Varsinkin pääkaupunkiseudulla vartijoita on jo vaikeaa löytää.

Turvallisuusalan työntekijämäärä ja liikevaihto ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvun puolivälin jälkeen, kertoo alan järjestö Finnsecurity. Turva-ala kasvaa tuplavauhtia muuhun talouteen verrattuna. Toimitusjohtaja Jouko Laitisen mukaan turvallisuuspalveluja käyttävät yksityisten yritysten lisäksi myös julkinen sektori ja kotitaloudet. Alan kasvunäkymät ovat edelleen hyvät.

- Kasvua on tullut esimerkiksi turvallisuuspalvelujen ulkoistamisesta.

Sisäministeriön turvallisuusalan valvontayksiköstä vahvistetaan alan kasvun olleen ripeää. Vartijoiden määrää on tilastoitu vuodesta 2003, jolloin työskenteli noin 6000 vartijaa. Nyt vartijoita arvioidaan olevan työsuhteessa noin 8000.

Poliisiylitarkastaja Eero Laine sisäministeriön poliisiosastolta toteaa vartijoiden määrän kasvun olevan poliisin kannalta myönteinen asia.

- Vartijat ovat avuksi poliisin työssä.

Pääkaupunkiseudulla hyviä vartijoita ei riitä

Securitas oy:n myyntijohtaja Esa Oksanen arvioi kasvun syntyneen yleisen talouskasvun lisäksi vartiointipalvelujen ulkoistamisen myötä. Myös aiemmin muiden alojen työntekijöiden hoitamien tehtävien siirtyminen vartijoille kasvattaa pottia. Vaikka toimiala on muuttunut nopeasti, Oksanen arvioi vartijoiden todellisen määrän kentällä kasvaneen viime vuosina.

Securitas työllistää 2800 vartijaa. Pääkaupunkiseudulla vartijoista alkaa olla pulaa.

- Asiaan on kiinnitetty huomiota, ja rekrytointia on tehostettu. Ehkä enemmänkin se on näkynyt sopivien työntekijöiden löytämisen vaikeutena kuin pelkkänä lukumäärätekijänä.

ISS Security Oy:n toimitusjohtaja Hannu Kankkunen kertoo yrityksen vartijoiden määrän kasvaneen viidenneksen vuosivauhdilla. Hänkin sanoo suurimmaksi syyksi yritysten suorittaman vartiointipalvelujen ulkoistamisen.

- Työvoimapula on varsinkin pääkaupunkiseudulla suurin haaste. Pyrimme vastaamaan siihen olemalla houkutteleva työnantaja, joka tarjoaa monipuolisia työtehtäviä, Kankkunen sanoo.

ISS varautuu työvoimapulaan myös teknisin keinoin. Kankkunen kertoo yhtiön siirtävän valvontaa kameroihin ja tietoverkkoon.

- Tarkoitus on, että kamera valvoo yöllä ja ihminen palvelee päivällä. Vähennämme turhaa ajamista ja tekemistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.