Mainos

Turvapaikanhakijatilanne luo painetta kouluihin – "Joka toinen ei ole käynyt lainkaan koulua"

Turvapaikanhakijoiden suuri määrä tietyissä kunnissa heijastuu myös kouluihin. Kunnalla on velvollisuus tarjota esi- ja perusopetusta sen alueella asuville lapsille ja nuorille. Vakituiseksi asumiseksi lasketaan yleisesti myös pidempiaikainen asuminen vastaanottokeskuksessa.

Turvapaikanhakijalapsilla ja -nuorilla on varsin vaihtelevat kyvyt opetukseen osallistumiseen. Monella ei aluksi ole edes yhteistä kieltä opettajan kanssa.

– Murrosikäisistäkin puolet on täysin vailla kokemusta koulunkäynnistä, he eivät osaa lukea millään kielellä, eivätkä osaa esimerkiksi englantia sanaakaan, kertoo konsultoiva erityisopettaja Riitta Takkula-Ollila Hämeenlinnan kaupungilta.

Nuoremmat lapset oppivat kielen nopeammin, teini-ikäisillä voi kestää pidempään. Niin kutsutussa valmistavassa opetuksessa ollaan tyypillisesti puolesta vuodesta vuoteen.

Tuona aikana opetellaan tarvittavat taidot suomalaisessa koulussa opiskeluun, tärkeimpänä luonnollisesti kielitaito. Lapsi tai nuori siirretään yleisopetuksen piiriin eli tavallisiin opetusryhmiin heti, kun tarvittavat valmiudet ovat kasassa.

"Poikkeuksellinen tilanne"

Hämeenlinnan Lyseon koulussa on jo jouduttu rekrytoimaan toinen opettaja valmistelevaan opetukseen, kun ryhmäkoko kasvoi äkillisesti syksyn aikana.

– Me aloitimme kahdeksalla oppilaalla ja syyslukukauden aikana on tullut kaksitoista uutta oppilasta. Tilanne on poikkeuksellinen, sillä aiemmin on pärjätty yhden opettajan turvin ja nyt on jouduttu turvautumaan lisäapuun, kertoo Lyseon koulun rehtori Pasi Seila.

Hämeenlinnaan avattiin eilen uusi tilapäinen hätämajoituskeskus ja aiemmin kaupungissa toimii Lammin vastaanottokeskus ja niin ikään Lammille perustettu hätämajoitusyksikkö. Näiden tarkkaa vaikutusta koulutuksen tarpeeseen ei vielä tiedetä.

Valtio lupaa tukea

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen muistutti tänään, että oikeus esi- ja perusopetukseen kuuluu myös turvapaikanhakijoille. Ministeri lupaa valtion tukea muun muassa juuri valmistavan opetuksen järjestämiseen.

Käytännössä ministeriö aikoo valmistella rahoituslain muutosta siten, että se ottaisi paremmin huomioon nopean kasvun valmistavaa opetusta tarvitsevien määrässä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.