Mainos

Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi alkuvuonna

Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi alkuvuonna, kertoo Maahanmuuttovirasto. Suomeen tuli tammi-kesäkuussa yhteensä 1480 turvapaikanhakijaa, joka on 16 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

Maahanmuuttovirasto arvioi, että vuoden loppuun mennessä turvapaikanhakijoita tulee edellisvuotta enemmän. Tämän hetken ennakkoarvio on 3 400 hakijaa.

Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut hieman. Tänä vuonna alaikäisiä turvapaikanhakijoita tuli 77, kun viime vuonna kesäkuun loppuun mennessä hakijoita tuli 62.

Kymmenen yleisimmän hakijakansalaisuuden kärjessä on Irak. Alkuvuonna turvapaikkaa Suomesta haki 374 irakilaista. Toiseksi eniten turvapaikanhakijoita on tullut Venäjältä ja kolmanneksi eniten Afganistanista.

Eniten ovat lisääntyneet Nigerian, Iranin ja Marokon kansalaisten turvapaikkahakemukset.

Syyrian kansalaisten turvapaikkahakemukset ovat alkuvuonna vähentyneet. Hakijoita oli vuoden alusta kesäkuun loppuun 41, kun viime vuonna vastaavana aikana hakijoita oli 80.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.