Mainos

Turvapaikanhakijoille kaavaillaan rahan sijasta ruoka- ja palveluavustuksia

Turvapaikanhakija saa Suomessa suurimman toimeentulotuen kaikista EU-maista. Maahanmuuttoasioista vastaava Astrid Thors (r) saakin lähiaikoina harkittavakseen esityksen turvapaikanhakijoiden toimeentulotuen tasosta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Sisäministeriö selvittää, onko toimeentulotuen taso tekijä, joka houkuttelee Suomeen yhä uusia turvapaikanhakijoita. Lisäksi tarkastellaan, pitäisikö säädöksiä muuttaa, ja millä muulla tavalla kuin päivärahalla turvapaikanhakijoita voisi tukea.

Helsingin Sanomien mukaan yksi mahdollisuus voisi olla ruuan tarjoaminen vastaanottokeskuksessa. Jos kaikki ruoka tulisi vastaanottokeskuksesta, sen osuus vähennettäisiin tuesta ja hakija saisi toimeentulosummasta vain puolet.

Suomessa aikuinen, tuloton ja varaton turvapaikanhakija saa kuussa 375,71 euroa. Ruotsissa tuki on 207 euroa kuussa. Esimerkiksi Saksassa ja muutamassa muussa Keski-Euroopan maassa tuki annetaan ruokana ja palveluina.

Toimeentulotuella kustannetaan esimerkiksi ruoka, vaatteet, matkat paikallisliikenteessä ja käsikauppalääkkeet.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.