Mainos

Turvesuo paloi Vaalassa

Vaalassa Kainuussa syttyi alkuillasta uhkaava turvetuotantoalueen palo, jonka sammuttamista vaikeutti kova tuuli. Pelastuslaitos sai hälytyksen Tuulisuolle iltapäivällä ja pystyi rajaamaan paloa merkittävästi.

Vielä seitsemän aikaan illalla palo oli neljässä eri lohkossa kymmenien hehtaarien alueella, ja lisäksi suolla oli arviolta 150 pesäkettä. Iltayhdeksältä sammutustyöt olivat pelastuslaitoksen mukaan edenneet, mutta yhä käynnissä.

Sammutustöihin osallistui illalla useita pelastuslaitoksen yksiköitä, Kainuun prikaatin noin 30 hengen hälytyskomennuskunta ja turvetuotantoalueen traktoreita.

Pelastuslaitoksen mukaan ihmisiä tai rakennuksia ei illalla ollut vaarassa. Palon syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.