Mainos

Tutkija: Eläkkeelle päästävä jo 55-vuotiaana

Kimmo Kevätsalo Huomenta Suomessa 12.3.2009. Kuva: MTV3

Työelämätutkija Kimmo Kevätsalo kritisoi Suomessa vellovaa eläkekeskustelua mielettömäksi.

- Tässä paljastui selvästi, että sekä politiikan että työmarkkinoiden johtajat ovat auttamattomasti ajastaan jäljessä, jos sitä katsoo työelämän tutkijan näkökulmasta. Meidän työelämämme kehityksen kannalta ei ole ollenkaan tärkeä ongelma, saadaanko pidettyä pakolla tai suostuttelemalla ihmiset vuoden tai kaksi kauemmin töissä vai ei. Se on aivan toissijainen ongelma, Kevätsalo sanoi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Kevätsalon mukaan eläkeiän noston sijaan pitäisi puuttua nuorten suureen työttömyyteen ja pätkätöihin. Suuri osa nuorista valmistuu joko kortistoon tai joutuu odottamaan vuosia omaa koulutusalaansa vastaavaa työtä.

- Jos me saamme pidennettyä esimerkiksi vuodella eläkeikää, niin se merkitsee, että noin 40 000-50 000 nuorta joutuu vuoden pidempään odottamaan ennen kuin he edes pääsevät aloittamaan työuraansa, Kevätsalo sanoo.

- Se merkitsee myös sitä, että työelämässä pidetään kauemmin ihmisiä, jotka elävät jo mennyttä aikaa. He eivät ole oppineet ajattelemaan, että elämme globaalissa maailmassa. Kiinnostavaa eläkekeskustelussa onkin se, että kaikki osapuolet ovat sitä mieltä, että nyt on saavutettu hieno ratkaisu.

Kevätsalo painottaa, että eläkeikää pitäisi paremminkin tehdä nykyistä joustavammaksi.

- Olen sitä mieltä, että eläkevapauksia pitäisi nykyisestä ratkaisevasti lisätä esimerkiksi pudottamalla eläkeiän alarajaa niin, että väsyneet ja loppuunkulunet pääsisivät eläkkeelle. Ne, jotka jaksavat vielä 70-vuotiaina, voisivat toisaalta jatkaa työelämässä. Se, että yritetään pakolla tai puolihoukutuksilla, on eräänlaista pakkovaltaa, joka perustuu väärään analyysiin työelämän tulevaisuudesta.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.