Mainos

Tutkija: Huostaanotot ovat perusteltuja

Lastensuojelun asiantuntija kummastelee väitteitä siitä, että huostaanottoja tehtäisiin kyseenalaisin perustein. Kuntaliiton projektipäällikkö Sirkka Rousun mukaan inhimilliset virhearviot ovat kuitenkin aina mahdollisia.

- Suomessa saatetaan osaamisen puutteesta tai resurssien vähäisyydestä johtuen arvioida jonkun lapsen tilanne hankalammaksi ja huonommaksi kuin se käytännössä sitten onkaan. Lapsen tai perheen tilanne ei ehkä olekaan niin vaikea, että lapsi tarvitsee huostaanottoa.

Huostaanottopäätöksiä ovat kritisoineet sosiaalidemokraattien kansanedustaja Päivi Lipponen ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen.

Rousun mukaan huostaanottopäätökset voidaan aina tutkia oikeudessa.

- Jos esimerkiksi vanhempi tai lapsi itse vastustaa huostaanottopäätöstä ja on sitä mieltä, että huostaanottoperuste on liian kevyt, niin näitä päätöksiä kunta ei pysty edes lain mukaan itse tekemään. Kunta tekee hakemuksen hallinto-oikeudelle, joka tutkii jokaisen tällaisen huostaanoton, Rousu toteaa MTV:n uutisille.

Vuonna 2008 hallinto-oikeudet jättivät vahvistamatta vain 22 tällaista tapausta, kun hakemuksia oli 981.

Huostaanotot kalliita

Rousu pitää myös outona vihjauksia siitä, että kunnat hyötyisivät huostaanotoista rahallisesti. Kunnan saaman laskennallisen valtionosuuden yhtenä laskentaperusteena on huostaanotettujen lasten määrä.

- Se ei suinkaan tarkoita sitä, että kunta saisi korvamerkittynä tällaista suurta summaa kassaansa sen mukaan, miten se tehtailee huostaanottoja. Pääosa huostaanoton kustannuksista jää tietysti kunnalle. Valtionosuuksien merkitys kunnan palveluiden tuottamisessa on erittäin pieni ja se ei kannusta eikä ole mikään peruste huostaanottojen tekemiseen.

Rousun mukaan huostaanottoja jää enemminkin tekemättä niiden korkeiden kustannusten vuoksi.

- Huostaanotto on kallista. Kuntia oikeastaan moititaan siitä, että lapset eivät pääse huostaan koska kunnalla ei ole rahaa huostaanoton kustannusten takia.

Lääkäri päättää terapiasta

Rousu muistuttaa, että terapiapalveluiden tarjonta on terveydenhuollon tehtävä, ei lastensuojelun.

- Se ei voi olla syy huostaanotolle, että vain huostaanotetuille lapsille tulisi antaa terapiapalveluja. Lääkäri päättää kuka lapsi on semmoisen hoidon tarpeessa joka edellyttää terapiaa, sitä päätöstä ei tee lastensuojelu.

Rousun on vaikea kommentoida julkisuudessa esitettyihin tapauksiin, koska hän ei tiedä mitä tapauksien takana on.

- Toisessa näissä tilanteista lapsen kokonaistilanteen täytyy olla sellainen, että se edellyttää huostaanottoa siitäkin huolimatta että kyse on alun perin ollut terapiasta.

- Toisessa tapauksessa kyse ei voi olla pelkästään lapsen kehitysvammaisuudesta, vaan kokonaisarviosta siitä, millä tavoin vanhemmat pystyvät huolehtimaan lapsen tarpeista. Mutta kun hallinto-oikeus ei ole purkanut huostaanottoa, niin siellä täytyy olla jotakin sellaista, joka perustelee huostaanottoa.

Lue myös:

Ota kantaa keskusteluunMTV:n Facebook-sivuilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.