Mainos

Tutkija: Korkeat syntyvyysluvut johtuvat ikärakenteesta

Tilastokeskuksen tutkijan TimoNikanderin mielestä syntyvyyden lisääntyminen viime vuonna noin 800 lapsella ei ole kovin suuri muutos. Nikander uskoo, että kyse on ikärakenteen muutoksesta, joka näkyy myös syntyvyysluvuissa.

- Lisäys tilastoissa johtuu siitä, että meillä on taas hieman suurempia ikäryhmiä synnytysiässä. Ne, jotka nyt ovat kolmekymppisiä ja synnyttävät, ovat itse syntyneet 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, jolloin myös syntyi hieman tavallista enemmän lapsia, Nikander sanoo.

Viime vuonna Suomessa syntyi Tilastokeskuksen mukaan yli 59 000 lasta, mikä on 801 enemmän kuin edellisvuonna.

Nikander ei usko, että taantumalla olisi nyt julkaistuihin syntyvyyslukuihin mitään merkitystä.Hänen mielestään viime vuoden kohonneita syntyvyyslukuja ei voi yhdistää mitenkään vuoden 1994 syntyvyyspiikkiin - ja lama-aikaan.

- Ei taantuma ole vielä ehtinyt vaikuttaa syntyvyyteen. Eihän lamasta ole vielä puhuttu niin kauan, että se vaikuttaisi ihmisten suunnitelmiin lapsen hankkimisen suhteen, kertoo Nikander.

Nikander ei vahvista sitä asiaa todeksi, että lama-aikana aina syntyisi enemmän lapsia kuin tavallisesti.

- Jos se näkyy tilastoissa, näkyy se viiveellä.

Syntyvyys on laskenut tasaisesti toisesta maailmansodasta 1970-luvun alkuun. 1970-luvulta lähtien meillä on syntyvyys ollut hyvin vakaata.

- Heilahteluja on hyvin pienellä marginaalilla, tämmösiä aaltoja, voisi sanoa. Nyt me olemme taas kavunneet uutta tällaista aaltoa, koska näyttäisi, että olemme menossa ylöspäin.

2000-luvulla ensisynnyttäjät ovat olleet vuosi vuodelta yhä vanhempia.

- Nykyään perhettä päästään yhteiskunnallisista syistä perustamaan aiempaa myöhemmin, Nikander kommentoi.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.