Mainos

Tutkija: Soinilla vain huonoja vaihtoehtoja Tynkkysen suhteen

Perussuomalaisten johdolla ja puheenjohtaja Timo Soinilla ei ollut hyviä vaihtoehtoja kolmannen varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkysen tilanteen ratkaisemiseksi, sanoo Turun yliopiston erikoistutkija Erkka Railo.

Puoluehallitus päätyi perjantaina erottamaan Tynkkysen.  
Pidemmällä aikavälillä erottamispäätös voi olla puolueelle oikea veto, vaikka Tynkkysestä tuleekin nyt marttyyri ja hän saa paljon huomiota, Railo sanoo.

Hänen mukaansa Tynkkynen tai Soini eivät halunneet antaa periksi, joten ristiriidat puolueen sisällä olisivat jatkuneet.  

– Kun kritiikki tulee sisäpiiristä, se on puolueelle erityisen vahingollista.

Railo yllättyi siitä, että puolue päätyi erottamiseen nopeasti ja varoittamatta.  

– Tämä oli nopea ja dramaattinen temppu.  

Puoluedemokratian kannalta temppu oli myös aikamoinen, koska Tynkkynen valittiin huomattavalla äänimäärällä kolmanneksi varapuheenjohtajaksi, Railo huomauttaa.  

– Tässä osoitettiin, että jos joku sinne valitaan ja hän ryhtyy pullikoimaan, niin hänet voidaan noin vain erottaa.  

Railo näkee dramaattisen erottamisen taustalla Soinin pelon puolueen jakautumisesta.  

– Sinne ei jätetä yhtään happea puolueen hajottamiselle tähtäävälle toiminnalle.  

Potkut saaneen Tynkkysen jatko politiikassa on hankalaa, Railo sanoo.

– Pidän epätodennäköisenä sitä, että Tynkkynen kykenisi tästä toipumaan ja perustamaan esimerkiksi puolueen, jolla hän kykenisi palaamaan politiikkaan ja toimimaan aktiivisesti huippupolitiikassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.