Mainos

Tutkija teilaa porvariyhteistyön kestävyyden

Tutkijan mukaan aiemmat vaalit osoittavat, miten toisistaan poikkeavat arvot kokoomuksella ja keskustalla on.

Valtio-opin professori Heikki Paloheimoteilaa sen, että porvariyhteistyö voisi kestää presidentinvaalien toisella kierroksella. Paloheimon mukaan monet aiemmat vaalit muistuttavat siitä, miten toisistaan poikkeavat arvot kokoomuksella ja keskustalla on.

Professori muistuttaa, että kokoomuksen kannattajien arvot ovat eteläsuomalaisen teollisen yhteiskunnan asukkaiden arvoja. Keskustan kannattajien arvostukset ovat maaseudun perinteisiin arvoihin liittyviä.

Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti ensimmäisen kierroksen äänestystuloksen selvittyä, että hän antaa tukensa Sauli Niinistölle toisella kierroksella.

Professorin mukaan kannattajat eivät kuitenkaan enää ole yhtä sidoksissa puoluejohdon ohjeisiin kuin joitain vuosikymmeniä sitten. Vaikka puoluejohtaja ilmoittaa kantansa, sillä ei Paloheimon mielestä vedätetä joukkoja perässä yhtä vahvasti kuin aiemmin.

(MTV3-STT)

Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hiovat yhteistyötä Niinistön tueksi.

(Huomenta Suomi 16.01.2006)

-Porvariyhteistyö ei pelota, vakuuttaa SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma.

(Huomenta Suomi 16.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.