Mainos

Tutkijaryhmä selvittämään Euran tulipaloa

Sisäministeriö asetti tänään tutkijaryhmän selvittämään Eurassa myöhään lauantai-iltana sattunutta tehdaspaloa, jossa sai surmansa yksi palomies.

Ryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu pelastusylitarkastaja Einari Kapiainen Etelä-Suomen lääninhallituksesta. Ryhmän muut jäsenet ovat yliopettaja Paavo Tiitta Pelastusopistosta, komisario Kari Hohkuri Rauman kihlakunnan poliisilaitoksesta sekä tarkastaja Pekka Myllymäki Turun ja Porin työsuojelupiiristä.

Tutkijaryhmän tehtävänä on selvittää palon kehitys, pelastustoiminnan suoritus sekä kuolemantapaukseen johtaneet tekijät. Ryhmä tekee selvityksen pohjalta tarpeelliset esitykset palonehkäisyn ja pelastustoiminnan kehittämiseksi.

Selvitys on määrä toimittaa sisäministeriölle ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä. Savusukeltajana toiminut 19-vuotias palomies sai surmansa tulipalon alkuvaiheessa, kun palomiehet menivät sisälle varastoon etsimään palon sijaintia. Uhri juuttui kapeisiin kierreportaisiin tuhoutuneen hallin välitasanteella, kun palokaasut syttyivät humahtaen palamaan.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.