Mainos

Tutkijat selvittävät: Miksi palotalosta poistuminen epäonnistui?

Naantalissa viiden nuoren hengen vaatineen tulipalon tutkinnan pääkysymyksiä on, miksi omakotitalosta poistuminen epäonnistui niin pahoin.

- Yhdeksästä pelastuneestakin kaikki loukkaantuivat käytännössä jotenkin. Syyhyn on vielä liian aikaista ottaa kantaa, toteaa onnettomuuden tutkintalautakunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Nurmi.

Yksikerroksisessa omakotitalossa on paloturvallisuusmääräysten mukaan oltava yksi varsinainen poistumistie ja varatie, joksi kelpaa esimerkiksi tarkoituksenmukaisesti sijoiteltu ikkuna.

- Tässä tapauksessa se ei riittänyt. Pitää katsoa, mitä johtopäätöksiä tästä sitten vedetään.

Muita selvitettäviä kysymyksiä ovat muun muassa, miten palo syttyi ja miksi se levisi niin vauhdilla.

- Tulipalo oli hyvin raju ja lähti leviämään todella nopeasti. Se ei ole sinänsä epätavallista, kun olosuhteet ovat oikeat.

Viime viikon perjantaina syttyneen palon selvitystyö etenee Nurmen mukaan hyvin. Palopaikkaa tutkitaan näillä näkymin ensi viikon tiistaihin saakka. Samalla jatketaan asianosaisten kuulemisia.

Tuhoisan palon syttymissyy on vielä epäselvä. Syttymispaikaksi epäillään edelleen vahvasti talon saunaa, mutta Nurmi toteaa, että muitakin vaihtoehtoja tutkitaan yhä.

Nuorisotutkija mukana selvityksessä

Tutkijoita kiinnostavat myös tapahtumat talossa ennen palon syttymistä, sen aikana ja sen jälkeen. Tutkintaan on osallistunut poikkeuksellisesti myös yhteiskuntatieteilijä.

Tutkintalautakuntaan kuuluva nuorisotutkimusverkoston dosentti Mikko Salasuo katsoo onnettomuutta teknisen ja paloturvallisuuslähtöisen näkökulman ulkopuolelta.

-Tämänkaltaisissa tapahtumissa ihmisillä on iso rooli. Tarkoituksena on selvittää, miten nuoret toimivat tilanteen eri vaiheissa ja miksi he toimivat niin kuin toimivat, Salasuo kertoo STT:n haastattelussa.

Nuorisotutkijan tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi ennaltaehkäisevässä kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Yhteiskuntatieteilijän käyttäminen kuolonuhreja vaatineiden tapahtumien tutkinnassa on erittäin harvinaista. Kauhajoen kouluammuskelun selvittelyyn osallistui yksi nuorisotutkija.

Naantalin tulipalon tutkintalautakunnan raportin johtopäätöksineen ja suosituksineen on tarkoitus valmistua vuoden kuluttua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.