Mainos

Tutkijat: Vaalikeskustelu ei järin kiihottavaa

Vaalikeskustelu kuntavaalien alla on ollut puuduttavaa seurattavaa politiikan tutkijoille. Valtiotieteen tohtori Jan Sundberg Helsingin yliopistosta sanoo, että keskustelu on ollut yllätyksetöntä. Sundbergin mielestä puolueiden olisi pitänyt tehdä selkoa siitä, mitä ne ovat saaneet aikaiseksi kuluneiden neljän vuoden aikana.

Tutkija Åsa Bengtssonin mielestä vaalikeskustelu on ollut tosi tylsää. Puoluejohtajien väittely ei ole ollut järin kiihottavaa eikä siinä ole erityisesti käsitelty kunnallisia asioita. Åbo Akademissa työskentelevä Bengtsson kaipaa puolueilta selväsanaisempia ohjelmia.

Puolueilla on ehdokkaina hyvinkin kirjavaa väkeä. Sundbergin mielestä tämän vuoksi valitsijan voi olla vaikea tietää, mikä puolueiden kanta eri asioihin lopulta on. Puolueiden aatteelliset erot eivät ole tulleet kovin hyvin esiin, mutta kuntaliitokset saattavat aktivoida äänestäjiä. Sundberg ennakoi, että äänestysprosentti nousee hieman edellisvaalien pohjalukemista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.