Mainos

Tutkimus: Geometria hankalaa yhdeksäsluokkalaisille

Opetushallituksen tutkimuksen mukaan etenkin avaruusgeometria aiheuttaa oppilaille vaikeuksia.

Opetushallituksen tutkimuksen mukaan yhdeksäsluokkalaiset osaavat matematiikkaa melko hyvin, mutta geometria aiheuttaa monelle hankaluuksia.

Vajaa puolet yhdeksäsluokkalaisista osaa matematiikkaa vähintään hyvin. Kohtalaisen tuloksen alle jäi 12 prosenttia oppilaista. Hyväksytyn rajaan ei yltänyt kaksi prosenttia oppilaista.

Matematiikan osa-alueista kaikkein vaikeinta oppilaille on geometria, varsinkin avaruusgeometria. Eniten eroja oppilaiden välille aiheuttaa algebran ja funktioiden osaaminen.

Helpointa oppilaille ovat laskutoimitukset ja luvut.

Opetushallitus arvioi keväällä 2004 yhdeksäsluokkalaisten matematiikan oppimistuloksia kaikkiaan 129 suomenkielisessä ja 15 ruotsinkielisessä koulussa. Arviointiin osallistui 4511 oppilasta, joka on 7 prosenttia koko ikäluokasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.