Mainos

Tutkimus: Huumeiden nettikauppa yleistä

A-klinikkasäätiön arvion mukaan kansainvälisillä huumesivuistoilla on paljon myös suomalaisia asiakkaita.

Arviolta sadat suomalaiset ostavat huumeita kansainvälisiltä sivustoilta. A-klinikkasäätiön Projektikoordinaattori Aino Majava sanoo, että huumeiden osto internetissä on nykyisin hyvin helppoa.

A-klinikkasäätiö oli mukana kahdeksan EU-maan tutkimuksessa, jossa käytiin läpi yli 1600 huumeaiheista sivustoa.

Joka kymmenennellä sivustolla tarjottiin myytäväksi päihteitä tai niihin liittyviä oheistuotteita. Tutkimuksessa ei löytynyt yhtään suomalaista kaupallista huumesivustoa.

Internetistä löytyy noin sata huumausainetta, joiden päihdekäytöstä on saatavilla vain vähän tai ei lainkaan tieteellistä asiantuntijatietoa. Joukossa on esimerkiksi mietoja piristeitä ja voimakkaita hallusinaatioita aiheuttavia huumeita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.