Mainos

Tutkimus: Joka kymmenes nainen raiskauksen uhri

Kyselyn mukaan joka vuosi noin 46 000 suomalaisnaista joutuu raiskauksen tai raiskausyrityksen uhriksi.

Raiskaukset ovat Suomessa selvästi luultua yleisempiä, osoittaa tuore naisten kokemaa väkivaltaa selvittänyt tutkimus.

Lähes kymmenen prosenttia suomalaisista naisista voi joutua elämänsä aikana raiskatuksi, kertoo Turun Sanomat. Raiskauksen tai sen yrityksen kokee elämänsä aikana jopa viidennes naisista.

Tutkimuksessa arvioidaan, että vuoden aikana noin 15 000 naista pakotetaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Aiemmin on arvioitu, että vuosittain Suomessa tapahtuu 6000-10 000 raiskausta.

Oikeusministeriön erikoissuunnittelija Minna Piispa arvioi, että raiskausten tarkkaa lukumäärää on mahdotonta tietää. Tutkimus kuitenkin osoittaa suuruusluokan, joka on Piispan mukaan huolestuttava - etenkin kun mukaan lasketaan raiskauksen yritykset. Joka vuosi kaikkiaan 46 000 naista pakotetaan tai yritetään pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Poliisin tietoon tulee vain noin 500 raiskausta vuodessa. Viime vuosina rikosilmoitusten määrä on jonkin verran kasvanut.

Joulukuussa valmistuneeseen kyselytutkimukseen vastasi liki 4500 naista. Aiemmin asiaa on tutkittu vuonna 1998 valmistuneessa Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksessa.

(MTV3-Turun Sanomat)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.