Mainos

Tutkimus: Liikkuvat lapset muita tarkkaavaisempia

Liikkuminen vaikuttaa lasten tarkkaavaisuuteen, kertoo LIKES-tutkimuskeskuksen selvitys.

Enemmän liikkuvat lapset saivat tutkimuksessa parempia tuloksia tarkkaavaisuustestissä kuin vähän liikkuvat lapset.

Liikunta lisää aivojen tilavuutta ja edistää aivojen verenkiertoa ja hapensaantia. Tutkimuksessa seurattiin yli kahdensadan viides- ja kuudesluokkalaisen lapsen liikkumista keväällä 2011. 

Myös ruutuajan yhteyttä muistiin selvitettiin. Paljon tietokone- ja konsolipelejä pelaavat lapset suoriutuivat huonosti työmuistitehtävissä.

– Kaikki ruutuaika ei ole samanarvoista, vaan TV-ohjelmien ja erilaisten pelien sisältö vaikuttaa tiedollisiin toimintoihin eri tavoilla, muistuttaa tutkija Heidi Syväoja.

– Liikkuminen näyttäisi olevan edullista tärkeille tiedonkäsittely- ja kognitiivisille toiminnoille ja toisaalta taas, jos tulee hirveästi sitä ruutuaikaa, se näyttäisi heikentävän tai olevan epäedullista tietyille kognitiivisille toiminnoille. Eli pääasia olisi, että sitä ruutuaikaa tulee kohtuudella ja muistettaisiin myös liikkua riittävästi.

Lasten liikunta-aktiivisutta mitattiin liikemittarilla, jota lapset käyttivät seitsemän päivän ajan. Lisäksi lapsille tehtiin muun muassa tarkkaavaisuustestejä ja muistitestejä. Testeissä mitattiin tietokoneruudulle tulevien ärsykkeiden avulla esimerkiksi, kuinka nopeasti lapsi reagoi ärsykkeeseen.

Tulokset on julkaistu Plos One -tiedelehdessä.




Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.