Mainos

Tutkimus: Matemaattisuus näkyy jo päiväkoti-iässä

Lukumääristä kiinnostunut pikkulapsi oppii myöhemmin matematiikkaa muita paremmin, kertoo tuore tutkimus. Lasten matemaattiset taidot kehittyvät kouluiässä muita paremmin, jos he laskevat alle kouluikäisinä vaikkapa lelujaan tai päälle puettavien vaatteiden määrää.

Tutkijaryhmä suosittelee, että pikkulapsia rohkaistaisiin laskemaan sekä kotona että päivähoidossa. Patistaminen ei kannata, vaan laskemisen tulisi olla leikinomaista.

Esimerkiksi eräässä päiväkodissa oli seinällä kuva akvaariosta. Hoitajat lisäsivät tai poistivat kalan kuvia silloin, kun lapset eivät huomanneet. Kalojen laskemisesta tuli niin suosittu leikki, että ulkoa tullessaan lapset juoksivat katsomaan paljonko kaloja akvaariossa sillä hetkellä oli.

Tutkimus tehtiin Turun yliopistossa Suomen Akatemian rahoituksella. Mukana oli useita lapsiryhmiä. Pisimpään seurattiin 40 lasta, joiden matemaattisia taitoja tarkasteltiin 3–12-vuotiaina.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.