Mainos

Tutkimus: Metsät eivät ehkä ehkäisekään ilmaston lämpenemistä

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan venyvä syksy saattaa syödä pidentyneen kasvukauden ilmastohyödyt.

Metsät eivät ehkä hillitsekään ilmaston lämpenemistä niin paljon kuin on uskottu, tuore suomalaistutkimus paljastaa.

Metsiä on tähän saakka pidetty hiilinieluina eli niiden on arvioitu vähentävän ilmakehän hiilidioksidipäästöjä. Vaikutuksen on myös uskottu kasvavan ilmaston lämpenemisen takia, sillä lämpeneminen pidentää kasvukautta. Kasvukauden aikana metsät taas nielevät hiilidioksidia yhteyttäessään.

Tutkimuksen mukaan venyvä syksy saattaa kuitenkin syödä pidentyneen kasvukauden hyödyt. Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksella työskentelevän Timo Vesalan ja Ilmatieteen laitoksella toimivan Tuomas Laurilan tutkimuksestaan laatima artikkeli ilmestyy torstaina arvostetussa Nature-lehdessä.

Lämmin syksy tuo hiilidioksidipäästöt

Professori Vesalan mukaan hiilidioksidia vapautuu pohjoisista metsistä suurimman osan vuodesta. Kesällä hiilidioksidia vapautuu eniten. Kesän ja etenkin kevään päästöt kuitenkin jäävät selvästi metsien tuolloin käyttämää hiilidioksidimäärää pienemmiksi. Tilanne muuttuu syksyllä, sillä tuolloin yhteyttäminen ja siten myös hiilidioksidin sitominen hyytyy valon puutteeseen.

Jos lämpötila kuitenkin pysyy korkeana, metsän maaperän karike hajoaa edelleen ja vapauttaa melko paljon hiilidioksidia. Näin kevään ja kesän hiilinieluna toimineesta metsästä tuleekin syksyllä hiilidioksidin päästäjä.

- Jos metsien sitoman ja vapauttaman hiilidioksidin määrää tarkastellaan vuositasolla, niin lämpimän kevään ja lämpimän syksyn vaikutukset voivat mennä tasan, Vesala selittää.

Metsien vaikutusta yliarvioitu

Hajoaminen on sitä vilkkaampaa, mitä lämpimämpi ilma ja sitä kautta myös maaperä on. Vapautuvan hiilidioksidin määrä ei kuitenkaan nouse tasaisesti lämpökäyrän kanssa. Vesalan mukaan esimerkiksi maaperän lämmön nousu nollasta viiteen plusasteeseen nostaa päästöjä paljon enemmän kuin lämmön kohoaminen miinus viidestä nollaan asteeseen.

Vesalan mukaan tämä tarkoittaa sitä, että metsien ilmaston lämpenemistä hillitsevää vaikutusta on yliarvioitu. Hän ei kuitenkaan halua vielä arvioida, kuinka paljon uudet havainnot vaikuttavat esimerkiksi lämpenemisarvioihin, sillä aineistoa on kerätty liian lyhyeltä aikaväliltä.

Vertailuaineistona käytettiin Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman SMEAR II-aseman sekä Ilmatieteen laitoksen Sodankylän ja Kaamasen asemien mittaustietoja.

Tuore tutkimus oli osa laajempaa ilmastonmuutoksen tutkimusta, johon kuuluu yhteistyötä Helsingin yliopiston metsäekologian laitoksen kanssa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.