Mainos

Tutkimus: Mielenterveyskuntoutujat jäävät yhteisönsä ulkopuolelle, sosiaaliset suhteet rajautuvat henkilökuntaan

Mielenterveyskuntoutujat jäävät usein yhteisössään ulkopuolisiksi. Asiasta kertoo Asumispalvelujen musta laatikko -hankkeen tutkimus.

Tutkimuksen mukaan mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä asuvien sosiaaliset suhteet rajautuvat pääasiassa henkilökuntaan ja muihin kuntoutujiin.

Mielenterveyskuntoutujat kuitenkin hyötyisivät siitä, että he olisivat enemmän kaikille avoimien palvelujen piirissä. Tutkimukseen haastatellut mielenterveyskuntoutujat myös toivoivat itse, että he voisivat kohdata enemmän muitakin ihmisiä kuin mielenterveyskuntoutujia.

Samassa asumisyksikössä voi olla myös hyvin erikuntoisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia asukkaita, joilla on erilaiset kuntoutumistavoitteet. Tutkimuksen mukaan yksiköihin pitäisi keskittää enemmän samankaltaisessa tilanteessa olevia kuntoutujia.

Asumispalvelujen musta laatikko -hankkeessa selvitetään asumispalvelujen nykytilaa ja kehittämishaasteita.


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.