Mainos

Tutkimus: Nuoret valikoivasti suvaitsevia

Suomalaisnuoret suhtautuvat tuoreen tutkimuksen mukaan suvaitsevammin seksuaalisiin vähemmistöihin ja eri uskontojen edustajiin kuin maahanmuuttajiin.

Suomalaiset nuoret ovat yhtä aikaa sekä kansainvälisesti suuntautuneita että suomalaisuutta arvostavia. 15/30 Researchin tekemän kansallisen nuorisotutkimuksen ennakkotietojen mukaan 15-25-vuotiaat nuoret ovat kiinnostuneita matkailusta ja vieraista kulttuureista, mutta suhtautuvat isänmaallisuuteen myönteisesti.

Nuorten suvaitsevaisuus on kuitenkin valikoivaa. Esimerkiksi seksuaalisiin vähemmistöihin ja eri uskontojen edustajiin nuoret suhtautuvat suvaitsevammin kuin maahanmuuttajiin.

Kolme viidestä nuoresta suhtautuu myönteisesti kehitysavun lisäämiseen, mutta kaksi viidestä rajoittaisi ulkomaalaisten maahanmuuttoa Suomeen.

Miespuoliset vastaajat suhtautuivat maahanmuuttajiin naispuolisia jyrkemmin. Tutkimusta varten haastateltiin 1352:ta 15-25-vuotiasta nuorta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.