Mainos

Tutkimus: Vanhempien tupakointi lisää istukan irtoamisriskiä

Äidin ja isän tupakointi lisää merkittävästi istukan irtoamisen riskiä raskauden aikana, kertoo Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.

Tutkija Minna Tikkasen mukaan istukan irtoaminen ennen aikojaan aiheuttaa lähes kolmanneksen sikiöiden ja alle viikon vanhojen vauvojen kuolemista. Se on syynä joka kymmenenteen ennenaikaiseen synnytykseen.

Istukan irtoaminen ennen aikojaan on hyvin harvinaista. Sekä äidin että isän tupakointi tuplaavat irtoamisriskin, sillä jos molemmat polttavat, riski lähes viisinkertaistuu. Muita riskitekijöitä ovat muun muassa kohdun epämuodostuma, aiempi keisarinleikkaus ja alkoholin käyttö raskausaikana.

Tikkasen mukaan isän polttaminen lisää äidin passiivista tupakointia, mutta siitä on myös muuta haittaa.

- Jos isä polttaa, tupakointiin suhtaudutaan perheen sisällä hyväksyvämmin ja naiset polttavat todennäköisesti enemmän, Tikkanen sanoo.

Noin 15 prosenttia suomalaisnaisista tupakoi raskausaikana. Tutkimuksessa istukan irtoamisesta kärsineistä poltti neljäsosa.

Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöksessä tutkittiin kaikki parisataa tapausta, joissa istukka irtosi ennenaikaisesti helsinkiläissairaaloissa vuosina 1997-2001.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.