Mainos

Tutkimus: Viitteitä väärinkäytöksistä poliisissa

Usko suomalaisen poliisin rehellisyyteen horjuu, kun lukee poliisien omia, nimettömiä paljastuksia väärinkäytöksistään tuoreesta tutkimuksesta. 43 prosenttia poliiseista kertoo joskus syyllistyneensä väärinkäytöksiin. Poliisit ovat esimerkiksi vastaanottaneet itselleen jotain etuutta tai jättäneet sakottamatta tai ilmoittamatta pienestä liikenneonnettomuudesta, vaikka olisi pitänyt. Muiden poliisien uskotaan tekevän näin vielä useammin. Muut poliisit käyttävät vastaajien mielestä liikaa voimaa ja kohtelevat kansalaisia töykeästi ja jopa juopottelevat työajalla.

Poliisiammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto kysyivät vuonna 2006 yhden suurehkon suomalaisen poliisilaitoksen poliiseilta, ovatko he itse syyllistyneet rikkomuksiin tai tietävätkö he muiden poliisien syyllistyneen. Poliisit saivat vastata anonyymisti. Kyselyyn vastasi 150 poliisia.

Kyselyn mukaan lähes joka viides poliisi ei ole sakottanut, vaikka olisi pitänyt, tai on jättänyt ilmoittamatta pienestä liikenneonnettomuudesta. Useampi kuin joka kymmenes poliisi on vastaanottanut jonkin etuuden, jota ei yleensä pidetä lahjuksena. Kukaan ei ole ilmoittamansa mukaan kuitenkaan hyväksynyt lahjusta.

Lahjusta tai etuutta ei tarkemmin määritelty kysymyksissä. Myöskään aikaa ei oltu määritelty eli väärinkäytös on voinut tapahtua joskus poliisin koko työuran aikana.

Menetelmää testattu aikaisemmin nuorilla

Tulokset yllättivät tutkijan.

- Tämä oli ensimmäinen kerta kainsainvälisestikin, kun poliiseilta kysytään näistä rikkomuksista suoraan, tähän saakka on kysytty vain asenteista. Aikaisemmin samalla menetelmällä nuorilta on kysytty heidän tekemistään rötöksistä, joten miksi viranomaisilta ei voisi kysyä samalla tavoin? Meistä tutkijoista näyttää, että menetelmä toimii. Koska poliisit vastasivat anonyymisti, heidän ei tarvitse pelätä ikävyyksiä työssään, erikoistutkija, Poliisiammattikorkeakoulun dosentti Juha Kääriäinen kertoo.

Kyselyyn vastanneista poliiseistä valtaosa eli peräti 82 prosenttia tunsi jonkun toisen poliisin, joka oli syyllistynyt väärinkäytöksiin. Yleisimmät muiden poliisien synnit ovat liiallinen voimankäyttö, kansalaisten epäkunnioittava kohtelu ja alkoholin käyttö työpaikalla.

- Tästä ei voida kuitenkaan vetää sitä johtopäätöstä, että joka kolmas poliisi juo työaikana, sillä jos poliisilaitoksella yhdelläkin poliisilla on ongelmia alkoholin kanssa, se kertaantuu vastauksissa, koska kaikki ajattelevat vastatessaan juuri tätä kollegaa, erikoistutkija Kääriäinen taustoittaa.

Kukaan poliiseista ei ole koskaan oman ilmoituksensa mukaan antanut väärää valaa tai todistusta eikä käyttänyt huumeita eikä syyllistynyt liialliseen voimankäyttöön kuulustelussa. Sen sijaan muutama poliisi on valehdellut esimerkiksi ylitöistä.

Suomalaiset luottavat poliisiin kansainvälisesti vertailtuna paljon. Tuoreimman poliisibarometrin mukaan 79 prosenttia suomalaisista esimerkiksi pitää melko tai erittäin epätodennäköisenä sitä, että poliisi yrittäisi toimia epäeettisesti kansalaisia kohtaan.

Poliisijohdon esimerkki vaikuttaa

Kääriäinen toivoo keskustelun laajentuvan nyt poliisin johtamismenetelmiin. Jos johto lepsuilee tai on epäreilu, myös rivipoliisit lipeävät helpommin.

- Jos poliisi kokee oman hallintojärjestelmänsä oikeudenmukaiseksi, väärinkäytöksiä on vähemmän, Kääriäinen sanoo.

Kääriäinen ja hänen työparinsa professori Ahti Laitinen Turun yliopistosta toivovat voivansa laajentaa tutkimusta tästä yhdestä poliisilaitoksesta laajemmalle. Heidän artikkelinsa Code of Silence tästä kyselystä on julkaistu The Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention -lehdessä.

Kysymykset perustuvat amerikkalaisen professorin Joyselyn Pollockin kyselylomakkeeseen. Vastaavaa kyselyä tehdään parhaillaan Texasissa Yhdysvalloissa, jonka jälkeen saadaan kansainvälistä vertailuaineistoa.

Tutkimuksesta uutisoi tämän englanninkielisen tieteellisen julkaisun lisäksi Turun Sanomat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.