Mainos

Tutkimusalus Aranda palasi Itämereltä

Tutkimustulosten mukaan levien kevätkukinta on alentanut pintaveden ravinteita.

Merentutkimuslaitoksen tutkimusalus Aranda on palannut Turkuun viikon kestäneeltä tutkimusmatkaltaan pohjoiselta Itämereltä ja Pohjanlahdelta. Tutkimustulosten mukaan levien kevätkukinta on parhaillaan käynnissä pohjoisella Itämerellä ja Selkämerellä, jonka seurauksena pintaveden ravinnepitoisuudet ovat alhaisia.

Päättyneellä tutkimusmatkalla kerättiin sedimenttinäytteitä ja selvitettiin fosforin eri esiintymismuotoja. Näytteiden laboratoriomääritykset tehdään Merentutkimuslaitoksen laboratorioissa. Tuloksia niistä odotetaan ensi vuoden loppuun mennessä.

Matkan aikana myös tutkittiin Itämeren tilaa vesimassan ravinne- ja happipitoisuuksien osalta. Käynnissä oleva kevätkukinta kuluttaa parhaillaan pintaveden ravinteita pohjoisella Itämerellä ja Selkämerellä.

Pintaveden ravinnepitoisuudet ovat alempia kuin Arandan tammikuun seurantamatkalla havaitut arvot. Muilta osin ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia pohjoisen Itämeren ja Pohjanlahden tilassa.

Geologian tutkimuskeskuksen tutkijat osallistuivat matkaan keräten tietoja luotaamalla merenpohjan topografiasta ja kerrostumista. Lisäksi otettiin sedimenttinäytesarjoja pitkän aikavälin ympäristömuutostutkimuksia varten.

Arandan matkalle osallistui tutkijoita myös Turun ja Helsingin yliopistosta sekä Ranskan geologisesta tutkimuskeskuksesta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.