Mainos

Tutkinnanjohtaja Laukaan halliromahduksesta: Rakenteissa oltava vikaa

Onnettomuustutkintakeskus ryhtyy selvittämään laukaalaisen ratsastusmaneesin katon romahtamista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

– Tämä on sen verran vakava onnettomuus, että turvallisuustutkinta on syytä järjestää, tutkinnanjohtaja Kai Valonen arvioi MTV3 Uutisten haastattelussa.

Turman syyksi on epäilty katon lumitaakkaa. Valosen mukaan rakenteet kuitenkin pitäisi mitoittaa niin, että ne kestävät normaalin lumen painon.

Laukaalla ei ole merkittävästi lunta. Valonen arvioikin Ylelle, että rakenteessa pitää olla jotain vikaa, jos se tällaisen lumimäärän alla pettää.

Kuolemaan johtaneita hallisortumia ei ole ollut Suomessa 2000-luvulla.

– Hallisortumia kyllä on tapahtunut ja niissä loukkaantumisia, mutta voidaan sanoa, että tuurilla niissä ollaan selvitty. Nyt tässä tapauksessa ei tuuria kyllä ollut, mutta ei sen varaan pitäisi kyllä laskeakaan. Tällaisten rakenteiden täytyisi kuitenkin kestää.

(MTV3)

Katso Antti Mälkösen juttu (Kymmenen uutiset 13.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.