Mainos

Tuula Haatainen lähtee SDP:n presidenttikisaan

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen lähtee mukaan SDP:n presidenttikilpaan. Hän kertoi aikeistaan tiedotustilaisuudessa Helsingin Lasipalatsissa.

Ehdokkaiksi ovat tarjoutuneet myös entinen pääministeri Paavo Lipponen ja kansanedustaja Ilkka Kantola.

SDP:n neuvoa antava jäsenäänestys puolueen presidenttiehdokkaasta järjestetään elo-syyskuun vaihteessa.

Lopullisen päätöksen SDP:n ehdokkaasta tekee puoluevaltuusto lokakuussa.

Haatainen työskentelee tällä hetkellä Helsingin sivistys- ja henkilöstöasioista vastaavana apulaiskaupunginjohtajana. Valtakunnanpolitiikassa hän on toiminut paitsi kansanedustajana myös opetusministerinä sekä sosiaali- ja terveysministerinä.

Naisten tuki vaikutti päätökseen

Haataisen, 51, mukaan ratkaisuun osallistua SDP:n esivaaliin vaikuttikin erityisesti naisten tuki.

– Naiset ovat hyvin vahvasti pyytäneet ehdolle. Monet ovat sanoneet, että kaltaistani ehdokasta tarvitaan.

Muun muassa presidentti Tarja Halonen on julkisesti toivonut, että presidenttimittelöön tulisi mukaan naisia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.