Mainos

Tuuli painoi autolautan päin laituria Hangossa

Tapahtuma-aikaan aluksella oli 203 ihmistä, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Matkustajien pääsy Rostockiin myöhästyy vuorokaudella.

Hangon ja Rostockin välillä liikennöivä autolautta Superfast VII törmäsi illalla päin laituria Hangon Länsisatamassa noin kello 19.30.Onnettomuuden osatekijänä oli voimakas tuuli, joka puhalteli 21-27 metriä sekunnissa.

Turman sattuessa aluksella oli 140 matkustajaa ja 63 hengen miehistö, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Palopäällikkö Stig Saarinen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksesta kertoo, että alus sai kylkikosketuksen laituriin tullessaan sisään satama-altaaseen.

- Sukeltajat tutkivat pohjan, ja sieltä löytyi 2-3 metriä pitkä painauma. Alus on puomitettu, eikä siitä enää vuoda öljyä mereen, Saarinen sanoi.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Superfast VII:n piti lähteä Hangosta kohti Rostockia perjantaina kello 22.00. Superfast Ferries -varustamon aluejohtajna Kielo Vesikon mukaan alus ei lähde enää liikenteeseen ainakaan ennen huomista. Matkustajat pääsevät Rostockiin lauantaina kello 22 lähtevällä sisaralus Superfast VIII:lla.

Vesikon mukaan matkustajat majoitetaan yöksi Hankoon ja ympäristökuntiin. Ne, jotka haluavat matkansa peruuttaa, saavat rahansa takaisin. Satamaviranomaisten mukaan matkustajaterminaalissa odotteli illalla kymmeniä matkustajia.

Varustamo on kreikkalainen

Kyseessä on Saksassa vuonna 2001 rakennettu alus, joka voi ottaa enimmillään 626 matkustajaa ja 900 ajoneuvoa. Pituutta sillä on reilut 200 ja leveyttä 25 metriä. Aluksen maksiminopeus on 30,4 solmua.

Autolautan omistaa kreikkalainen varustamo Superfast Ferries S.A., joka on osa Ateenaan pörssiin listautunutta Attica-Group-konsernia. Varustamo aloitti päivittäisen liikenteen Hangon ja Saksan Rostockin välillä vuonna 2001.

Superfast-matkustajaterminaali sijaitsee Hangon Länsisatamassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.