Mainos

Tuuli viilentää keväisen sään

Viikko alkaa varsin keväisellä säällä. Sateita saadaan paikka paikoin, ja aurinkokin paistaa. Päivisin lämpötila kohoaa plussan puolelle, mutta navakka lounaan puoleinen tuuli tekee ilmasta kylmemmän tuntuisen.

Tänään Etelä-Suomessa on aurinkoista. Aurinko paistaa etenkin lännessä, idässä on pilvisempää. Idässä saattaa myös sataa jokunen räntä- tai lumikuuro.

Lämpötilat ovat aivan idässä nollan vaiheilla, lännessä viiden asteen paikkeilla.

Luoteen puoleinen tuuli on navakkaa, merialuilla ajoittain kovaa, ja se selvästi viilentää lämpötilan tuntemusta, sanoo MTV3:n meteorologi Visa Salojärvi.

- Jos on pari astetta lämpöä ja noin kymmenisen metriä sekunnissa tuulta, niin silloin lämpötila tuntuu ikään kuin pakkasta olisi viitisen astetta.

Pohjois-Suomessa on laajasti poutaista ja aurinkoista, paikka paikoin tulee sadekuuroja ja sateet tulevat enimmäkseen lumena. Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötila on pakkasen puolella. Etelä-Lapissa ja Oulun läänissä lämpötilat ovat plussan puolella

Uusia sateita

Lännestä saapuu uusia sateita. Sateet liikkuvat yön aikana siten, että tiistaina iltapäivällä sateita tulee paikka paikoin etenkin Itä-Suomessa. Lännempänä saattaa tulla myös jokunen räntä- tai sadekuuro

Pohjoisen ja luoteen puoleinen tuuli on edelleen voimakasta ja se selvästi viilentää lämpötila-aistimusta. Lämpötilat huomenna ovat plussan puolella etelässä ja lounaassa, idässä ja pohjoisessa jäädään pakkasen puolelle

Lämpötilavaihtelut yön ja päivän välillä ovat useita asteita.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.