Mainos

Valio-myräkkä vyöryy perjantaina Suomeen

Perjantaina Suomen yli kulkee voimakas matalapaine. Myrskypuuskat ovat todennäköisiä ja voivat aiheuttaa paikallisia tuulivahinkoja.

Torstaina sadealue kulkee maan keskiosan yli kohti itää. Runsaimmat sateet ovat idässä. Pohjoisessa on epävakaista, varhain aamulla Pohjois-Lapissa voi sataa lunta tai räntää. Etelässä on poutaista.

Perjantaina, Valion nimipäivänä, Valio-myräkkä ylittää Suomen.

– Perjantaina pohjoisen yli kulkee voimakas matalapaine sateineen kohti itää. Pohjois-Lapissa lämpötila on lähellä nollaa ja aamun sateet voivat tulla lumena. Etelässä on aurinkoista ja lämpötila on ylimmillään 15 astetta. Tuulet voimistuvat. Merialueilla tuuli on navakkaa tai kovaa, sisämaassa myrskypuuskat ovat todennäköisiä ja voivat aiheuttaa paikallista tuhoa, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Tuuli on tämän hetken ennusteen mukaan voimakkainta perjantaina Pohjanmaalla ja maan keskiosassa. Iltaa kohden tuuli voimistuu myös maan itä- ja eteläosassa.

Viikonloppuna korkeapaine voimistuu. Sää on poutaista ja monin paikoin myös aurinkoista.

– Viikonloppuna on mahtava syyssää, ruska ja auringonpaiste houkuttelevat metsään. Yöpakkasia voi kuitenkin esiintyä koko maassa, sanoo Miina Manninen.

Loppuviikolla päivälämpötila on pohjoisessa 2-5 astetta ja etelässä 10-13 astetta, perjantaina etelässä on jopa 15 astetta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


TUULI OINONEN, TET-harjoittelija

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.