Mainos

Tuusula ja Mikkeli menettävät varuskuntansa

Savon Prikaatin lakkauttamisen myötä Mikkelin kaupunki menettää 600 työpaikkaa. Helsingissä taas pelätään pääkaupungin puolustuksen heikkenevän. Myös merisäästä tuttu Kotka Rankki hiljenee.

Mikkelissä sijaitseva Savon prikaati ja Tuusulan Hyrylässä sijaitseva Helsingin ilmatorjuntarykmentti lakkautetaan. Asian vahvisti tänään puolustusministeri Seppo Kääriäinen.

Kääriäisen mukaan lisäksi Kotkan rannikkoalueen henkilöstöä supistetaan Rankin saarelta kolmanneksella nykyisestä 150 hengestä vuoden 2007 alusta.

Supistukset ovat osa puolustusvoimien lähivuosien säästösuunnitelmaa, jonka Kääriäinen esitteli eduskunnan puolustusvaliokunnalle tänään. Säästöremontti tulee vaikuttamaan myös puolustusvoimien varikoissa ja varastoissa. Varikkoja yhdistetään sekä hallinnollisesti että toiminnallisesti. Valiokuntalähteiden mukaan yhdessäkään varikossa ei kuitenkaan tässä vaiheessa pistetä ovia kiinni.

Säästöjä haetaan myös kertausharjoitusten vähentämisellä tulevien kahden vuoden aikana. Lisäksi ensi vuodelle suunniteltu suursotaharjoitus jää pitämättä.

Puolustusvoimien säästötoimia on tarkoitus jatkaa vuonna 2009 kahden uuden joukko-osaston tai varuskunnan lakkauttamisella. Päätökset tehdään myöhemmin.

Puolustusministeri Kääriäisen päätös perustuu prikaatikenraali Arto Rätyn tekemään selvitykseen, jossa esitettiin kahden varuskunnan lakkauttamista vuonna 2008 ja kahden vuosina 2010-2012.

Taustalla ovat puolustusvoimille asetetut säästötavoitteet. Vuoteen 2012 pitäisi vähentää 1 200 henkilötyövuotta ja vuosittain 50 miljoonaa euroa määrärahoissa.

Kotka Rankki vaikenee

Supistukset tarkoittavat myös sitä, että radion merisäästä niin tuttu "Kotka Rankki, ohutta yläpilveä, näkyvyys 2 kilometriä" nyt vaikenee. Rankin saari tyhjenee armeijan väestä ja sääasema siirtyy Haapasaareen.

Sääasemaa ovat Rankissa hoitaneet varusmiehet, jotka nyt katoavat saarelta. Kotkan edustalla olevista puolustusvoimien saarista Kirkonmaalla ja Haapasaaressa säilyy toiminta liki entisen suuruisena.

Rankissa järjestetään edelleen sotaharjoituksia ja myös kalusto jää saareen, mutta vakituista asutusta sinne ei jää.

Kotkan Rannikkoalueelle työpaikkojen väheneminen ja varusmiesten määrän supistuminen liki puoleen sekä toiminnan lakkauttaminen itsenäisenä yksikkönä laskevat selkeästi varuskunnan statusta. Jäljelle jäävä osa liitetään joukkoyksikkönä Suomenlahden meripuolustusalueeseen, ja komento siirtyy sinne.

Kaskela pettyi päätöksiin

Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala on pettynyt hallituksen kehysriihessä tehtyyn päätökseen puolustusmäärärahojen leikkaamisesta. Kaskeala paheksui tiedotustilaisuudessa eduskunnassa sitä, että hallitus puuttui jo puolustusselonteossa sovittuihin määrärahakehyksiin.

Tällaisella menettelyllä murennetaan Kaskealan mielestä armeijan rahoituksen pitkäjänteisyyttä ja uskottavuutta. Hän huomautti, että aiemmin raamit ovat pitäneet.

Kaskeala sanoi tekevänsä hallitukselle leikkausten vuoksi esityksen muun muassa puolustusvoimien kansainvälisen toiminnan supistamisesta.

"Helsingin puolustus ei heikkene"

Kaskealan mukaan Helsingin ilmapuolustus ei heikkene Tuusulan varuskunnan toimintojen siirtämisestä Hämeenlinnaan. Kaskeala vakuutti torstain tiedotustilaisuudessa, että pääkaupunkiseudun ilmapuolustus tulee päätöksen vuoksi vain vahvistumaan, koska säästöjen kautta saadaan hankituksi uutta, parempaa kalustoa.

Periaatteellisella tasolla kyse on hänen mukaansa siitä, onko ensi vuosikymmenellä käytössä modernia ohjusvarustusta vai ylläpidetäänkö koulutusta tykkikalustolla.

Se, koulutetaanko ilmatorjunnan varusmiehet Hyrylässä vai Parolassa on hänen mielestään toisarvoista. Kaskeala korosti myös, että esimerkiksi Helsingin ilmapuolustukselle ratkaisevan tärkeät ohjuspatterit eivät ole Santahaminasta mihinkään häviämässä.

Savon prikatin lakkautus tyrmistyttää Mikkelissä

Maamme vanhimman varuskunnan, Savon Prikaatin lakkauttamisuutinen otettiin Mikkelissä vastaan tyrmistyneinä.

Mikkeli saa maavoimien esikunnan, joka tuo nettolisäyksenä kaupunkiin parikymmentä uutta työpaikkaa. Samalla Savon Prikaatin lopetus kuitenkin vie vuoraan 400 ja välillisesti 600 työpaikkaa.

MTV:n uutisten haastattelemalla apulaiskaupunginjohtaja Juhani Alasella onkin asiasta synkkä näkemys:

- No, se on lähes katastrofi, Alanen toteaa.

Keskustataustaan huolimatta Alanen suomii hallituksen epäonnistunutta anna vähän ja ota paljon aluepolitiikkaa.

- Tämähän on täysin ristiriidassa alueellistamisen ja alueellisen kehittämisen kanssa.

Vuonna 1775 perustetun Savon Prikaatin puomi sulkeutuu vuoden 2007 alkuun mennessä. Savon Prikaatin lakkauttamisen myötä Mikkelin kaupunki menettää 600 työpaikkaa. Verotulomenetys on 1,3 miljoonaa euroa. Etelä-Savon maakunnasta katoaa 20 miljoonan euron rahavirta.

Tunnelmat synkät myös Helsingissä

Helsingin ilmatorjuntarykmentissä ei löydy ymmärrystä ilmapuolustuksen siirtämiselle pois pääkaupunkiseudulta.

Apea on ehkä paras sana kuvailemaan tunnelmaa, joka vallitsi sen jälkeen, kun henkilöstö oli saanut kuulla varuskunnan lakkauttamispäätöksestä:

- Itku pääsi ennen kun lähdin töihin. Tämä on sellaista kuin kun kuulee lähiomaisen olevan vakavasti sairas, mutta kuolema on aina isku, suree maanpuolustushenkilöliiton puheenjohtaja Tuula Korpela.

Kuin päätöstä ennakoiden ohjukset oli aamulla viety maastoon pois näkyvistä. Varuskunta-alueella vietettiin lähes hiljaiseloa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 16.03.2005)

(Seitsemän uutiset 16.03.2005)

Mikkelin apulaiskaupunginjohtaja Juhani Alanen: "Savon Prikaatin lakkauttaminen on lähes katastrofi Mikkelille."
(Seitsemän uutiset 16.03.2005)

Helsingin ilmatorjuntarykmentissä varuskunnan lakkauttamispäätös otettiin vastaan synkissä tunnelmissa.
(Seitsemän uutiset 16.03.2005)

(Huomenta Suomen uutiset 16.03.2005)

-Hyrylän ilmatorjuntarykmentin tehtävä on suojata pääkaupunkia ja Helsinki-Vantaan lentokenttää. Siksi se on Suomen tärkein joukko-osasto, sanoo valtiotieteen tohtori Pekka Visuri.

(Huomenta Suomi 16.03.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.