Mainos

Tynkkynen: Kenen intresseissä on ollut kaataa Hautala?

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen sanoo, että tieto Arctia Shippingin toimitusjohtajan uhkailusta putosi Hautalan eroinfossa jaetuista materiaaleista vahingossa.

Hänen mukaansa Hautala kertoi asiasta itse vihreille tänään iltapäivällä pidetyssä kokouksessa.

Tynkkysen mukaan toimitusjohtajalle on viestitty väärässä tyylilajissa, jos hän on kokenut sen uhkaukseksi. Hän katsoo Hautalan toimineen kuitenkin oikein.

– Kuten pääministeri tänään totesi, Heidi Hautalan toiminnassa sen suhteen, ettei rikosilmoitusta tarvitse ihan joka risauksesta tehdä, ei ole mitään moitittavaa, sanoo Tynkkynen.

Tynkkynen paheksuu sitä, että jupakka ylipäänsä on noussut. Hänestä pitäisi selvittää, kenen intresseissä Hautalan kaataminen on ollut.

Tynkkynen ei ota kantaa Hautalan seuraajaan. Hän sanoo, ettei tämän sukupuolta ole ennalta paalutettu. Itse hän ei katso olevansa sopiva tehtävään.

Timonen seisoo viestinsä takana

Valtionomistajaohjauksesta vastannut virkamies Pekka Timonen myöntää uhanneensa Arctia Shippingin toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan erolla, mikäli yhtiö ei peru rikosilmoitusta. Timonen sanoo, että lähetti asiasta tekstiviestin Arctia Shippingin hallituksen puheenjohtajalle Matti Virtaalalle.

– Olen lähettänyt Virtaalalle tekstiviestin, josta Virtaala on soittanut Vaurasteelle (toimitusjohtajalle).

Timosen mukaan aiemmin oli jo tehty selväksi, että rikosilmoitus otetaan yhtiökokouksessa tarvittaessa selvitettäväksi.

Hänen mukaansa toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan vaihdolla uhkailu on normaali reaktio silloin, kun omistajan ja johdon yhteistyö ei toimi.

– Jos joudutaan konfliktitilanteeseen, silloin täytyy tietysti saada tilanne sellaiseksi, että pystytään yhdessä toimimaan, Timonen sanoo.

Timosen mukaan hänen työpaikanvaihtonsa omistajaohjausosastolta työ- ja elinkeinoministeriöön ei liittynyt Arctia Shippingin rikosilmoitustapaukseen mitenkään.

– Ei, siirryin tänne sen takia, että tuli tarjolle tehtävä, jota pidin mielekkäämpänä ja motivoivampana. Olin omistajaohjauksessa aika kauan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.