Mainos

Työ auttaa naisia jaksamaan

Työssä viihtyminen on yksi tärkeimmistä naisen elinvoiman lähteistä, väittää tuore tutkimus.

Kotilääkärilehden ja Työeläkevakuutusyhtiö Varman tutkimuksen mukaan erityisesti viisikymppiset naiset ammentavat energiaa työstä. He ovat korkeasti koulutettuja, johtavassa asemassa sekä hyvätuloisia. He kokevat työnsä mielenkiintoiseksi ja saavat arvostusta.

Työtä tärkeämpänä naiset pitävät kuitenkin terveydentilaa sekä fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, kun heiltä kysyttiin elinvoiman lähteitä. Myös oma aika ja elämänasenne olivat voimaa ammentavia tekijöitä. Lähes 70 prosenttia suomalaisnaisista tuntee elinvoimansa olevan plussan puolella.

Vaikka työ tuo naisille elinvoimaa, se myös vie sitä. Monia kyselyyn vastanneita ahdisti huoli siitä, riittääkö ja kelpaako heidän työpanoksensa.

Elinvoimaan voi vaikuttaa monella tavalla.

- Omasta hyvinvoinnista tulisi huolehtia. Voi myös vaikuttaa työn kehittämiseen ja työn sujuvuuteen, työssä täytyy olla mieltä ja täytyy kokea vaikuttavansa omaan työhönsä. Myös esimiestyön tulisi tukea työntekemistä, listaa Varman työhyvinvointipäällikkö Jyri Juusti.

Juusti toteaa myös, että hyvinvointiin vaikuttaa sekin, että hakee heti oikeasta paikasta apua kun sitä tarvitsee. Asiansa kanssa ei pidä jäädä yksin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.