Mainos

Työharjoittelussa ollut poika kuoli jäätyään trukin alle

Työharjoittelussa ollut yhdeksäsluokkalainen poika kuoli iltapäivällä Vimpelissä Etelä-Pohjanmaalla, kun hän jäi trukin alle.

Poika oli ollut trukilla liikkeellä samanikäisen pojan kanssa, kun hän putosi trukin kyydistä ja jäi sen alle. Poika menehtyi saamiinsa vammoihin. Molemmat suorittivat työharjoitteluaan samassa rauta- ja rakennustarvikeliikkeessä.

Onnettomuus tapahtui poliisin mukaan yleisellä tiellä, kun pojat olivat matkalla varastohallin toisessa päässä sijaitsevaan kohteeseen. Kuljettajana toiminut poika menetti trukin hallinnan sillä seurauksella, että matkustajana ollut poika putosi sen kyydistä.

Pojat olivat lähteneet trukilla kuormaustehtävään, joka heille oli annettu. Heidän piti suorittaa annettu tehtävä ilman teknisiä apuvälineitä, mutta pojat olivat silti ottaneet trukin käyttöönsä.

Poikien työtä ohjannut henkilö oli poliisin mukaan joutunut poistumaan hetkellisesti muihin tehtäviin.

Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos tutkii asiaa työturvallisuusrikoksena, kuolemantuottamuksena ja liikenteen vaarantamisena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.