Mainos

Työllisyysmäärärahojen leikkaus uhkaa yhdistysten toimintaa

Yhdistykset järjestävät työttömille kuntouttavaa työtoimintaa ja palkkatuettua työtä, mutta ilman työvoimapoliittista avustusta rahat eivät riitä toiminnan pyörittämiseen. 

Jyvässeudun työllistämisyhdistyksessä on tälläkin hetkellä kuutisenkymmentä työtöntä erilaisissa tehtävissä, lähes puolet ruokalassa, mutta nyt uhkaa toiminnan hiipuminen.

Toiminnajohtaja Eija Tuohimaa Jyvässeudun työllistämisyhdistyksestä toteaa, että yhdistys ei ole koskaan jäänyt ilman julkista rahoitusta

-Ylipäätään valtio on myöntänyt hyvin vähän työvoimapoliittisia avustusrahoja koko valtakuntaan mutta erityisesti tänne Keski-Suomeen. On huolestuttava että meillä on suuri työttömyys ja sitten hyvin vähän työllisyydenhoidon määrärahoja.

Jyväskylän työttömyysprosentti on yli kuusitoista ja vaikka väkeä on aktivoitu nelisen tuhatta, kortistossa on vielä yli 10 000 työtöntä, joten työllisyysrahojen leikkaaminen iskee lujaa.

-Kyllä se silloin tarkoittaa sitä, että ihmisiä  joutuu pitkäaikaisesti vaikeuksiin ja se taas aiheuttaa kasaantuvia ongelmia laajasti, toteaa työllisyysjohtaja Anssi Niemelä Jyväskylästä.

Hallitusohjelman mukaan työllisyysrahat vähenevät tulevina vuosina sadoilla miljoonilla euroilla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.