Mainos

Työministeri Lindström Microsoftin irtisanomisista: Ottaa pannuun syvästi

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) oli yllättynyt Microsoftin irtisanomisten laajuudesta. 

– Ottaa pannuun, syvästi, olivat Lindströmin ensikommentit eduskunnassa.

Lindströmin mukaan valtio käynnistää normaalit toimenpiteet irtisanottavien tukemiseksi ja on yhteydessä Microsoftiin.

– He ovat kantaneet aikaisemminkin vastuuta ihan kiitettävästi näissä tilanteissa, sanoi Lindström.

Hän sanoo, että uutinen on ikävä myös Suomen yleisen taloustilanteen kannalta.

– Nyt kun näytti siltä, että työttömyysluvut alkavat taittumaan ja sitten kun tulee tällaisia (uutisia), niin se on aina potku suoraan munuaisille, sanoo Lindström.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.