Mainos

Työntekijöille sakkoja Kemijärven ja Summan tukilakoista

Paperitehtaiden ja sahojen ammattiosastot joutuvat maksamaan sakkoja lokakuisista tukilakoista. Noin päivän mittaisilla tukilakoilla osoitettiin mieltä Stora Enson suunnitelmille lakkauttaa Kemijärven ja Summan tehtaat. Mukana lakoissa oli työntekijöitä paperiteollisuudesta sekä sahoilta.

Työtuomioistuin piti lakkoja laittomina. Sen mielestä vastaajina olleet neljä ammattiliittoa laiminlöivät myös valvontavelvollisuutensa, koska liitot eivät ryhtyneet tehokkaisiin toimiin työtaisteluiden estämiseksi. Liittojen mielestä tieto mielenilmauksista tuli heille niin myöhään, ettei niitä ehditty estää.

Vastaajina olivat Paperiliitto, Puu- ja erityisalojen liitto, Sähköalojen ammattiliitto sekä Toimihenkilöunioni (TU). Toimihenkilöunionia lukuun ottamatta kaikki kiistivät syytteet.

Vastaajina olleiden liittojen ammattiosastot ja paikallisyhdistykset joutuvat maksamaan Metsäteollisuus ry:lle yhteensä noin 65 000 euroa. Liitot puolestaan joutuvat maksamaan sakkoja 12 000 euroa valvontavastuunsa rikkomisesta.

Tuomio oli yksimielinen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.