Mainos

Työpaikkaliikunta voi kohentaa yrityksen imagoa

Yrityksen ilmapiirin kannalta parhaita liikuntatempauksia ovat sellaiset, joihin vanhat ja nuoret sekä naiset ja miehet voivat osallistua yhdessä.

Työpaikkaliikunnalla voi parhaimmillaan kohentaa työpaikan ilmapiiriä ja yrityksen imagoa. Liikuntatieteen lisensiaatti Ossi Aura on väitöskirjassaan tutkinut työpaikkaliikunnan vaikutuksia yrityksen toimintaan. Hyvin järjestetystä työpaikkaliikunnasta hyötyy tutkimuksen mukaan koko yritys.

Aura mainitsee yhtenä esimerkkinä tutkimuksestaan tehtaan, joka onnistui tekemään itsestään houkuttelevamman työpaikan liikuntakampanjallaan.

Auran mukaan yrityksen ilmapiirin kannalta parasta työpaikkaliikuntaa ovat sellaiset lajit ja liikuntatempaukset, joihin vanhat ja nuoret sekä naiset ja miehet voivat osallistua yhdessä. Aura mainitsee esimerkkinä yhteiset liikuntapäivät.

Tutkimuksessa oli mukana keskisuuria ja suuria työpaikkoja. Tarkemmassa analyysissa oli mukana neljä työpaikkaa.

Väitöskirja tarkastetaan Hankenilla Helsingissä tulevana perjantaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.