Mainos

Työryhmä esittää akateemista oppisopimuskoulutusta

Kansanedustaja Kyösti Karjulan johtama työryhmä esittää myös oppisopimuspaikkojen lisäämistä 35 000:een nykyisestä noin 24 000:sta vuoteen 2011 mennessä.

Alueellista yritys- ja innovaatiotoimintaa pohtinut työryhmä esittää akateemista oppisopimuskoulutusta. Työryhmä aloittaisi koulutuksen seuraavan hallituskauden aikana ja ehdottaa pilottihankkeiden käynnistämistä hallituskauden alussa.

Kansanedustaja Kyösti Karjulan johtama työryhmä luovutti selvityksensä pääministeri Matti Vanhaselle tänään Helsingissä.

Selvityksessä ei täsmennetä, kuinka laajana akateemisen oppisopimuskoulutuksen voisi ottaa käyttöön.

Työryhmä esittää myös toisen asteen oppisopimuspaikkojen lisäämistä 35 000:een nykyisestä noin 24 000:sta vuoteen 2011 mennessä. Ryhmä myös siirtäisi opiskelu-, työ- ja työharjoittelupaikkaa etsivät alle 25-vuotiaat nuoret työvoimatoimistoilta kuntien sivistystoimien vastuulle.

Opiskelijoiden opintojen aikaista työntekoa työryhmä kannustaisi poistamalla opintorahan saamista rajoittavat tulorajat. Opintorahan saanti perustuisi edelleen opintosuorituksiin.

Yrityksen perustamiseen verohelpotuksia

Karjulan työryhmä haluaisi uudistaa yrittäjyyslakia innostaakseen suomalaisia yrittäjiksi. Tämä onnistuisi ryhmän mukaan siten, että nuoret voisivat tallettaa osan palkastaan tilille, joka olisi myöhemmin käytettävissä verovapaasti yritystoiminnan käynnistämiseen.

Selvityksessä ehdotetaan myös yrityksen sukupolvenvaihdoksen ja osakkuuden hankkimisen helpottamista. Tämä olisi mahdollista siirtämällä tarvittaessa työntekijän palkkatulon vero-osuudesta 10 000 euroa vuodessa sulkutilille, josta rahat voisi esimerkiksi liikkeenluovutuksen tai osakkuushankinnan yhteydessä käyttää omapääomaehtoisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että sulkutilille talletetut rahat olisivat yrityksen omistajan vaihdoksen yhteydessä käytettävissä yrityksen hyväksi verovapaasti.

Tämän lisäksi työryhmä muun muassa kaksinkertaistaisi starttirahan. Se tapahtuisi jatkamalla rahoituskautta puolesta vuodesta vuoteen.

Työryhmä myös mahdollistaisi henkilökohtaisen konkurssin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.