Mainos

Työryhmä: Lisäsuojelua Etelä-Suomen metsiin

Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelutarpeita selvittänyt työryhmä esittää, että suojelua lisätään kansallispuistojen ja muiden tiukasti suojeltujen alueiden ympärillä.

Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla tarvitaan erityisesti lehtojen, rehevien kangasmetsien, korpien ja luonnontilaisen kaltaisten metsien lisäsuojelua.

Työryhmä sanoo myös, että talousmetsissä on lisättävä lahopuun määrää nykyisestä.

Professori Rauno Ruuhijärven johtama asiantuntijaryhmä jätti mietintönsä tänään ympäristöministeri Satu Hassille.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.