Mainos

Työryhmä: Stadionin kattamisesta eniten kuluja MM-kisajärjestäjille

Olympiastadionin itäsiiven kattaminen olisi kallein yksittäinen Helsingin MM-kisojen rakennushanke. Lisäksi Helsingin kaupungille koituisivat 1,5 miljoonan euron kustannukset Eläintarhan kentän korjauksista.

Helsingissä vuonna 2005 järjestettävien yleisurheilun MM-kisojen suurimpien kulujen arvioidaan koituvan Olympiastadionin parannustöistä. Myös kisojen aikaisen rajavalvonnan ja julkisen turvallisuuden takaamisen ennakoidaan aiheuttavan lisäkustannuksia valtionhallinnolle.

Valtiosihteeri Rauno Saaren johtama MM 2005 -työryhmä jätti tänään muistionsa pääministeri Paavo Lipposelle.
Valtionhallinnolle koituvien kustannusten arvioidaan kohdistuvan pääasiassa opetusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonaloille. Opetusministeriön vastattavaksi tulevat Olympiastadionin itäkatsomon kattaminen sekä muut mahdolliset stadionin parannustyöt. Tyröyhmä arvioi Olympiastadionin kunnostustöiden maksavan kokonaisuudessaan enintään 4,2 miljoonaa euroa.

Muita mahdollisia kustannuksia MM-kisoista syntyy siinä tapauksessa, että kisat jäävät tappiollisiksi. Valtion myöntämä tappiotakuu MM-kisoille on enintään kolme miljoonaa euroa.

Työryhmä toteaa, että valtionhallinnolle kisoista koituvia kustannuksia voidaan tässä vaiheessa arvioida vain melko yleisellä tasolla. Ongelmana arvioinnissa on, että Stadionin kattamisesta pidettävän suunnittelukilpailun järjestäminen ja sen laajuus on vielä tässä vaiheessa valmistelussa.

Jotta Olympiastadionin kattaminen valmistuisi MM-kisoihin mennessä olisi rakennusteknisesti työt aloitettava viimeistään keväällä 2004.

Eläintarhan kentän korjaus Helsingille

Työryhmä selvitti myös, miten vuoden 2005 MM-kisojen kustannukset jaettaisiin Helsingin kaupungin ja valtion välillä. Työryhmä arvioi, että myös Helsingin kaupungille suurimman yksittäisen kustannuserän aiheuttaisivat Olympiastadionin ja sen ympäristössä olevien liikuntapaikkojen peruskorjaukset.

Olympiastadionin lisäksi merkittävimmän kustannuksen arvioidaan syntyvän Eläintarhan urheilukentän kunnostuksesta. Eläintarhan kentän kunnostustyöt maksaisivat noin 1,5 miljoonaa euroa.

Mahdolliset muut kisojen aiheuttamat kustannukset ratkaistaan viime kädessä Helsingin kaupungin ja kisajärjestäjän välisissä neuvotteluissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.