Mainos

Työryhmä: Uudistus parantanut hätäkeskustoimintaa

Hätäkeskusuudistus on parantanut hätäkeskustoimintaa. Tätä mieltä on uudistusta arvioinut työryhmä.

Työryhmän mukaan hätäilmoitusten vastausajat ovat lyhentyneet ja viranomaisten yhteistyö on parantunut. Ryhmä kuitenkin esittää, että viranomaisten yhteistyötä pitää parantaa entisestään. Lisäksi ryhmä toteaa, että turvallisuuden kannalta tärkeiden järjestelmien rahoitus on varmistettava.

Hätäkeskusten yhdistäminen on määrä viedä loppuun ensi vuoden loppuun mennessä.

Hätäkeskuksessa työskentelevät ovat joutuneet muuttamaan uudistuksen myötä toimintatapojaan. Arviointiryhmän mukaan tämä on ollut henkilöstölle vaativaa ja henkilöstön jaksamiseen onkin kiinnitettävä huomiota uudistuksen kaikissa vaiheissa.

Hätäkeskustoimintaa arvioineessa työryhmässä on hallituspuolueiden edustajia. Ryhmä arvioi Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hätäkeskusten yhdistymisestä syntynyttä uutta Oulun hätäkeskusta. Lisäksi ryhmä seurasi Itä- ja Kaakkois-Suomen alueen eli Joensuun, Kouvolan, Kuopion ja Mikkelin hätäkeskusten yhdistymistä Kuopioon.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.