Mainos

Työstressi halutaan hallintaan

Suomalaiset työmarkkinakeskusjärjestöt haluavat kiinnittää huomiota työn aiheuttamaan stressiin. Seitsemän keskusjärjestöä on sopinut suosituksesta, jonka avulla stressin tunnistamisen ja ennaltaehkäisyn toivotaan työpaikoilla yleistyvän.

Lisäksi halutaan kiinnittää huomiota keinoihin, joilla haitallista työstressiä voidaan hallita. Keinoina mainitaan mm. tiedonkulun helpottaminen työntekijöiden ja johdon välillä ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

- Koko ajan me lisäämme tietämystä, että työpaikoilla pystyttäisiin havainnoimaan niitä tekijöitä, joiden avulla työyhteisön vuorovaikutus, luottamus, avoimuus, kannustavuus ja arvostus lisääntyisivät. Ne ovat tämän päivän peruselementtejä työelämässä, kertoo ylilääkäri Kari Kaukinen Elinkeinoelämän keskusliitosta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 07.02.2008)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.