Mainos

Työterveyslääkäri eduskunnan paineensietokyvystä: "Käsittämätöntä"

Rakennemuutos runtelee Suomea ja julkinen talous velkaantuu vauhdilla. Vaikea tilanne aiheuttaa poliitikoille harmaita hiuksia, mutta eduskunnan työterveyshuollossa paineet näkyvät suhteellisen vähän. Näin arvioi vastaava työterveyslääkäri Anita Pienimäki

Hänen mukaansa paineiden keskellä infektiosairaudet iskevät yleensä herkemmin ja myös muu oirehtiminen lisääntyy. Henkilökohtaisen tuen tarve mahdollisesti kasvaa. 

Sairausbuumia ei ole kuitenkaan ollut nähtävissä. 

– Me olemme havainneet, että keskeisissä vaativissa tehtävissä olevilla ihmisillä on käsittämättömän vahva paineensietokyky, Pienimäki sanoo. 

Eduskunnan työterveyshuollon asiakkaita ovat kansanedustajat, ministerit ja virkamiehet. 

Isojen talouspoliittisten kysymysten lisäksi Arkadianmäen väen elämään vaikuttaa muun muassa laaja peruskorjaushanke, joka ajoittuu useammalle vuodelle. Myös tämä aiheuttaa kuormitusta ja voi osaltaan vaikuttaa työhyvinvointiin. 

Kokonaisuutena ottaen asiat ovat eduskunnassa silti aika hyvin mallillaan. 

– Pääsääntöisesti meillä voidaan suhteellisen hyvin, vastaava työterveyslääkäri kertoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.