Mainos

Työttömän nuoren turhauttava arki: "Haen töitä päivittäin"

Suomessa noin joka kahdestoista nuori on työtön. MTV Uutiset tapasi työttömän nuoren, joka kertoo omasta arjestaan.

– Täytän työhakemuksia päivittäin. On se aika turhauttavaa, kun tekee paljon töitä hakemuksien eteen, muttei kuitenkaan saa mitään aikaiseksi, kertoo 20-vuotias Sean.

Urheilullisen miehen toivetyö on valmennuksen tai nuoriso-ohjauksen parissa. Seanin haaveissa olivatkin opinnot urheiluopistossa. Helsingistä sopivaa opinahjoa ei löytynyt, joten koulut jäivät häneltä kesken.

– Sopivia kouluja oli Keski-Suomessa tai Lahdessa. En halunnut muuttaa Helsingistä pois, joten siksi olen jäänyt ilman koulutusta.

Sean harmittelee, ettei keskittynyt koulunkäyntiin aikoinaan paremmin. Hän kuitenkin toivoo, että olisi saanut esimerkiksi koulun puolelta paremmin apua.

– En periaatteessa saanut mitään tukea. Koulusta annettiin vaan vaihtoehtoja, mitkä eivät olleet minulle sopivia. Otin vaihtoehdoista kuitenkin jonkun vastaan, mutta koulu jäi sitten kesken, Sean muistelee.

Vertaistuesta apua

Sean kertoo työttömyyden olevan turhauttavaa ja ajan käyvän välillä pitkäksi. Päivät kuluvat työhakemuksien täyttämisen lisäksi ystävien kanssa - pääsääntöisesti kotona.

Valoa syrjäytymisuhan alle on kuitenkin tuonut Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-projektin nuorille suunnattu starttipaja, missä Sean käy arkipäivisin. 

Vamosin tavoitteena on löytää nuorelle tie koulutukseen tai työelämään. Päivärytmi on antanut Seanille lisämotivaatiota ja uusia ystäviä.

– Vamosista saa vertaistukea ja siellä pystyy keskustelemaan muiden kanssa, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa. Jotkut ovat päässeet pois tällaisesta tilanteesta, sen kuuleminen auttaa tosi paljon.

"Tavallisia haaveita"

Sean harrastaa kuntosalilla käyntiä ja kunnianhimoisen miehen tavoitteena on pärjätä voimannostokisoissa jopa MM-mitaleille asti.

Tulevaisuuden haaveet ovat Seanilla kuitenkin arkisia. Miehen unelmissa olisi ammatti liikunnan parissa, parempi taloudellinen tilanne ja perheen perustaminen.

– Tavallisia unelmia. Silti aika vaativia jossain määrin tällä hetkellä.


Jutun alkua on täsmennetty 26.11.2014.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.