Mainos

Työttömistä iso osa ollut ilman työtä yli vuoden

Iso osa työttömistä on kärsinyt työttömyydestä jo yli vuoden, selviää Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta. Viime vuoden lopulla työttömänä olleista lähes 40 prosenttia oli vailla työtä myös vuotta aiemmin.

Työttömiä työnhakijoita oli viime vuoden lopussa lähes 300 000, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaistyöttömyysaste oli vuoden lopussa 11,5 prosenttia eli 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten työttömyys kasvoi nuorten alle 30-vuotiaiden ikäryhmissä.

Miehet kärsivät työttömyydestä enemmän kuin naiset kaikissa ikäryhmissä. Miesten riski joutua työttömäksi myös kasvaa nopeammin kuin naisten. Toimialoista rakentamisessa, teollisuudessa ja kaivostoiminnassa oli viime vuonna suurin työttömyysriski.

Tieto työttömyydestä perustuu työ- ja elinkeinoministeriön työttömien työnhakijoiden rekisteriin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.