Mainos

Työttömyyseläkeputki yleisin tapa lähteä työelämästä

Työelämä jätetään nyt ja tulevaisuudessa yhä useammin työttömyyseläkkeen kautta, kertoo Tampereen yliopiston tuore tutkimus.

Työttömyyseläkeputki on nykyään yleisin tapa lähteä pois työelämästä. Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkimus osoittaa, että 90-luvun puolivälistä lähtien noin 10 000 ihmistä on lähtenyt vuosittain työttömyyseläkkelle.

Vuonna 1998 kaikista työuransa päättäneistä 55-67-vuotiaista noin 40 prosenttia jäi työttömyyseläkkeelle.
Eläkeputken suosio näyttää jatkuvan. Tutkija Ilkka Virjo arvioi, että tämän vuosikymmenen lopulla työttömyyseläkeläisiä on todennäköisesti 60 000-70 000.

Työttömyyseläkeputkella tarkoitetaan työttömäksi joutuneen oikeutta saada ensin pidennettyä työttömyysturvaa ja sitten työttömyyseläkettä vanhuuseläkeikään saakka. Eläkeputkeen voi päästä tietyt edellytykset täyttävä 55-vuotias työntekijä.

Tilastot kertovat, että ikääntynyt työntekijä ei palaa työelämään kerran työpaikkansa menetettyään. Ikääntyneillä näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa: kokonaan työssä tai kokonaan työelämän ulkopuolella. Välimuodot ovat harvinaisia osa-aikaeläkettä lukuunottamatta.

Työttömien huono-osaisessa joukossa työttömyyseläkeputkeen päässeillä on vähemmän huono osa kuin muilla. Vaikein on työmarkkinatuella elävien tilanne. Työmarkkinatuella eläviä 45 vuotta täyttäneitä työttömiä oli vuoden 1998 lopussa noin 60000. Monet olivat olleet työttömiä lamavuosista saakka. Noin joka kolmas heistä tarvitsi toimeentulotukea.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.