Mainos

Työttömyystukeen tulossa uusia rajoituksia

Työmarkkinatukea myönnettäisiin 500 päivän jälkeen vain, jos työtön osallistuu tarjottuihin töihin tai koulutukseen. Ay-liikkeet tukevat ehdotusta, kuntaliiton kanta on puolestaan kielteinen.

Työtön saa jatkossa työmarkkinatukea 500 päivän jälkeen vain osallistumalla tarjottuihin työllistymistä edistäviin toimiin, jos tuen uudistamista pohtineen työryhmän ehdotus toteutuu.

Näin pitkään passiivituella olleiden työmarkkinatuen rahoitus esitetään jaettavaksi tasan kuntien ja valtion kesken. Samaa rahoitusjakoa kaavaillaan toimeentulotukeen. Työryhmä luovutti esityksensä työministeri Tarja Filatoville.

Työryhmän mukaan rahoitusmalli palkitsee työllisyyden hoitoon panostavia kuntia. Pitkäaikaistyöttömille luvataan lisätä mm. tuetun työn, koulutuksen ja työharjoittelun tarjontaa. Tavoitteena olisi, että he olisivat työllistymistä edistävissä toimissa neljän vuoden aikana vähintään kaksi vuotta.

Ay-liike tukee työllisyystyöryhmän esityksiä

Kaikki kolme palkansaajakeskusjärjestöä tukevat työmarkkinatuen uudistamista valmistelleen työryhmän esityksiä. Sekä SAK, STTK että Akava kiittelevät uudistuksia mm. siitä, että ne lisäävät pitkäaikaistyöttömien pääsyä aktiivitoimenpiteiden piiriin.

Järjestöt muistuttavat pitkään vaatineensa lisää toimia, joilla voidaan torjua syrjäytymistä ja tukea paluuta avoimille työmarkkinoille. Ne kuitenkin korostavat, ettei kyse saa olla keinotekoisesta massatyöllistämisestä, vaan että laadukkaita toimenpiteitä ja työpaikkoja on oltava tarjolla riittävästi. Se edellyttää, että hallitus osoittaa lisämäärärahoja työvoimapolitiikan toimeenpanoon.

Järjestöt muistuttavat myös, että pitkäaikaistyöttömyyttä ehkäiseviä toimia pitäisi olla heti irtisanomisten tapahduttua. Ongelmia voi tuottaa sekin, että aktivointitoimiin osallistuvat työttömät vain uusivat päivärahaoikeuttaan ja työnantajat hakevat tukea palkkakustannuksien alentamiseen. Tätä voitaisiin palkansaajapuolen mielestä torjua liittämällä tukityöhön koulutusta. Tällöin osaaminen päivitetään vastaamaan avoinna olevia tehtäviä ja työllistettävien työkyky vastaisi työn vaativuutta.

Kuntaliitto torjuvalla kannalla

Kuntaliitto tyrmää työryhmän esityksen liian kalliina kunnille. Liiton mukaan työmarkkinatukityöryhmän esitykset siirtäisivät kunnille merkittävästi rahoitusvastuuta pitkäaikaistyöttömien aktivoinnista ja toimeentulosta.

Liitto pitää työryhmän esitystä jokaisen pitkäaikaistyöttömän aktivointitakuusta epärealistisena, sillä kunnilla ei ole tarjota riittävästi aktivointipaikkoja, eikä valtio ole sen mielestä lisäämässä aktivointitoimenpiteiden rahoitusta riittävästi.

Työryhmän kunnille kaavailema kompensaatio ei ole riittävä eikä kohdennu oikein erilaisille kunnille, Kuntaliitto korostaa. Kuntien aktivointitoiminta jäisi näin edelleen valtion lisärahoituksen ulkopuolelle.

Lisäksi esitykset ja taloudelliset laskelmat ovat Kuntaliiton mukaan monin osin auki ja perustuvat jopa vääriin oletuksiin.

Työttömien järjestö: Mikään ei muutu

Työttömien valtakunnallinen yhteistoimintajärjestö epäilee esitetyn työmarkkinatukiuudistuksen tehoa. Järjestön mukaan kyse on lähinnä rahoituksen siirrosta.

-Tavallisen työhaluisen, työhakuisen työttömän tilanne ei muutu miksikään, sanoo puheenjohtaja Lea Karjalainen. Hän muistuttaa, että niin ikään aktivointitoimia sisältävä laki kuntouttavasta työtoiminnasta ei ole sekään pelannut.

-Meidän ihmisille luvataan aktivointitoimia, mutta niitä ei ole mistä osoittaa. Tietysti toive on, että tämä lähtee pelaamaan, mutta siihen ei luoteta, Karjalainen toteaa.

Karjalainen epäilee, että työmarkkinatuen vastikkeellisuuskaan tuskin muuttaa mitään. Jos ei aktiivitoimenpiteitä pystytä tarjoamaan, tilanne pysyy entisellään. Tuen menettää jo nykyisinkin, jos kieltäytyy osallistumasta toimeen. Järjestön mukaan aktivointitoimien olisi oltava sellaisia, joista on työllistymisen kannalta todellista hyötyä. Työttömyyteen olisi myös puututtava mahdollisimman varhain.

-Me tahdomme nopeita työllisyyspaketteja, me tahdomme nopeita toimenpiteitä, oikeasti jotakin, että ihmisten ei anneta valua pitkäaikaistyöttömyyteen, Karjalainen painottaa

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 02.02.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.